Erilaisia eläinaitauksia tehdään tilauksesta siirtolapuutarhoihin, pihoihin, puutarhoihin, takapihoille etc.
Ohessa yllä näytevideo miten tavarat koira-aitauksiin pitää keräillä ensin esim Nekalan Rauta-Otrasta, eikä hoidu aina 1-2:ssa tunnissa, jos ei kaikkia saa yhdestä paikasta tai pitää odottaa että tavaraa tulee vasta kun tilataan. Joten ollaan tarpeissa ajoissa liikkeellä.
Koira-aitoja, käyvät myös lampaille, vuohille etc kokoja voi googlata esim oheiseen tapaan:
-----------
Koira-aitojen ymv erilaisten aitausten teot Tampere Pirkanmaa, käteisellä edetään kohteissa. Kotitalousvähennysoikeus töistäni kotitalouksille. Yhteisöt tilimaksu sopimuksen mukaan ajoissa tilille hyvissä ajoin 2-3 vrk ennen saapumistani kohteisiin. Mitään sähköpäätteitä en hanki, enkä mitään helvetin maksupäätteitä työkalujen kanssa seikkailemaan. Käteistä saa automaateista viimekädessä, jollei kaupan kanssalta.
---------------------------------------
Siirtolavat tilataan kohteeseen tarvittaessa, mikäli haketus ei asiakkaan leikkaustuotteille ole mahdollista kohteessa:
Kauttani erilaiset pihojen puutarhojen raivaukset, maanmuokkaukset Viking 585 puutarhajyrsimellä:
Ohessa yllä näytevideo elokuulta 2021 Nekalan siirtolapuutarha-alueelta
sekä ruohikoiden. Ohessa käyttämäni Stiga multiclip, millä hoituu hyvin isojenkin kiinteistöjen ruohikoiden leikkaukset
Erilaisten pensaiden, pensasaitojen korkeidenkin muotoonleikkaukset. Katso oheinen video alta:
Puiden oksistojen alasleikkaukset ja puuston alasleikkaukset eli pihapuiden kaadot:
sekä pihapuiden leikkaus- ja kaatopalvelut (lompakkotalja, stalpen, kaatosakset, apumies tarvittaessa mukana).
--------------------------------
![]() |
Pihakoivun kaato onnistuneesti ohi. Puunkaatopalvelut pihatyöt Tampere Käteisellä edetään Talonmiespalvelu@gmail.com |
-----------------------------------------------------------------------------------------
Verkkoaitojen teot eläinten ulkoilua varten, sekä rajaamaan pikkupetojen, jyrsijöiden, peurojen, hirvien, rusakoiden piha-alueelle tai rajatulle alueelle tuloa tekemästä pihoille vahinkoa oksistojen syöntinä tmv kauttani. Käteisellä edetään kohteissa:
------------------------------------